Where Have You Been

Helou! Nyt oon juuri tänään palannut Mainesta, jossa vietin ke-ma aikaa host perheeni sukulaisten kanssa, koska meillä oli koulusta (taas) lomaa. Maine on söpö pieni osavaltio, joka jollain tavoin ehkä muistuttaa Suomen pienempiä kaupunkeja esim. Porvoota, Hankoa yms. Ekaksi yöksi matkalla Maineen pysähdyttiin mun host äidin tädin luona Connecticutissa ja yövyttiin siellä ja toisena yönä ajettiin Maineen, jossa meillä oli varattu tosi pieni ja söpö huoneisto rannikolta. Sen jälkeen ajettiin pohjoseen ja asuttin siellä mun host äidin siskon luona ja oli hauska pikku loma johon sisältyi pientä turisteilua, shoppailua ja laatuaikaa host perheen kanssa. Käytiin myös ihan sattumalta yhdellä mun host äidin ystävän ytävällä, joka asuu Mainessa. Hän  suunnittelee erilaisia takkeja ja tekee muuta taidetta (maalausta yms) ja oli ivan upea talo ja upeita nahkatakkeja! Noissa kuvissakin näkyy pieni vilaus:-) Ihan uskomatonta, kuinka lahjakkaita ihmiset on!

Pari viikkoa sitten, mun perhe tuli tänne niinkun edellisissä postauksissa mainitsin. Mentiin New York Cityyn ja shoppailtiin ihan hulluna (sain noi ihanat kengät tossa vikassa kuvassa), käytiin ihanissa ravintoloissa syömässä, katsomassa Phantom Of The Opera (joka oli muuten U-P-E-A) ja muuten vain vietettiin aikaa yhdessä. Oli niin ihanaa päästä taas NYCiin kun en oo sielläkään ollu joulukuun jälkeen. Tuli jo melkein vierotusoireita! Vikana päivänä mun kaveri Julie tuli junalla NYCiin viettämään mun ja mun perheen kanssa aikaa ja käytiin tsekkaamassa Etelä-Manhattan johon lukeutuu esim. Vapauden patsas ja ne World Trade Center tornit, jotka eivät siellä valitettavasti enään ole. Lopulta tuli kuitenkin aika sanoa hyvästit taas vähäksi aikaa, ja tulihan mulla siinä taas vuodatettua parit kyyneleet. Mutta enään 5vko jäljellä. Aika menee niin nopeesti, ettei sitä osaa edes ymmärtää. Koulu 12 päivää ja sen jälkeen kesäloma! Mihin tää vuosi meni? Miten mä osaan palata kotiin ja elää taas mun normaalia arkea (mikä ei tällä jenkeissä vastaan yhtään sitä mitä se on Suomessa)? On ihanaa tottakai nähdä perhettä ja kavereita, mutta samalla se on niin hassua vaan ajatella, että osaa näistä ihmisistä en enään koskaan tuu näkemään, vaikka nyt ne tuntuu niin normaalilta osalta mun päivää. Huh, mitä tunteiden vuoristorataa tää on ollu. Mutta muistakaa, että se on kaikkien kyyneleiden arvosta. Toivotan jo nyt niin kovasti onnea niille kaikille, jotka on ensi vuonn lähdössä tähän koitokseen.

xoxo,

Laura