31. maaliskuuta 2012

There's No Business Like Show Business


(kuva on meidän shown viimesestä numerosta. Mä en valitettavasti mahtunu kuvaan mutta oon tossa oikeella puolella korokkeilla tanssimassa tän numeron aikana).
En muistanukkaan kuinka ihanalta tuntuu olla lavalla ja esittää! Tästä päätellen voitte varmaankin arvata että musikaalin esitykset on alkanu :--)) Nautin siitä niin paljon enkä malta oottaa et pääsen tekemään tällasia prokkiksia lisää tulevaisuudessakin. Ne on aina ihan hirveetä stressiä aluks mut sitten kun homma saadaan kasaan niin se fiilis on niin upee! Huomenna onkin jo viimeisen esityksen aika ja on haikee olo.. Nää tekee myös joka vuos sellasen perinteen, että ennen ensi-illan näytöstä me mennään kaikki auditorioon ennen kun ovet aukee yleisölle ja kaikki valot laitetaan pois ja istutaan siellä ja kuunnellaan pari herkkää biisiä ja muistellaan periaatteessa omaa historiaa musikaalien  ja muiden juttujen parissa ja tottakai mä siellä heti ensimmäisenä itkemässä kun tajusin että mulla on alle 100 päivää jäljellä! Tää vuosi on menny niin nopeesti... Pakko nyt sanoa tähän väliin ku aloin nyt kerran herkistelemään, että mulla on ollut ihan upeeta täällä. En ois ekasta parista kuukaudesta uskonu että vois oikeesti olla näin hyvä fiilis tästä koko vuodesta ja siis nää ihmiset on niin uskomattoman ihania. Oon niin ilonen et liityin drama clubiin ja pääsin mukaan musikaaliin, koska sieltä oon tutustunu paremmin ihmisiin ja saanut uusia ihania kavereita. Elämä hymyilee ja kesä on tuloillaan, ihanaa ajatella et kohta on jo loma!


xoxo,
Laura

26. maaliskuuta 2012

Senior Ball

Ensimmäiset kunnon jenkki tanssiaiset koettu! Oli tosi hauska ilta ja en malta oottaa että pääsen vielä keväällä Promeihin!
Ensin menin mun kaverin Melanien talolle ottaa kuvia noin pari tuntia ennen itse tanssiaisia ja sen jälkeen ajettiin mun host siskon ja sen parin kaverin kanssa naapuri osavaltioon, Pennsylvaniaan Best Western hotelille missä se koko tapahtuma oli. Tilaisuus alko noin klo 7. Oli hyvää ruokaa, musiikkia ja yhteistansseja plus tietenkin valokuvausta! Istuin samassa pöydässä mun vaihtarikavereiden Julien, Timin ja Martinin kanssa sekä mun parin hyvän koulukaverin kanssa. Ruoka oli mun mielestä tosi hyvää ja musiikki oli näitä perus bilebiisejä mitä nyt radiossakin koko ajan soitellaan. Pari yhteistanssiakin kuului ohjelmaan ja niitä itseasiassa harrastetaan täällä jenkeissä tosi paljon kaikissa tollasissa tapahtumissa. Lähettiin sitten joskus klo 22 aikaan sieltä mun kaverille ja loppuilta menikin siinä kavereiden kanssa vietellessä. Aamulla ihanasti piti herätä aikasin musikaalitreeneihin (treenit alkoi klo 9) ja olin tosi pirteänä siellä neljän tunnin yöunien jälkeen (or NOT). Mut tässä vähän kuvia, nauttikaa:) IMG_6457IMG_6500IMG_6460IMG_6493IMG_6411IMG_6423IMG_6453IMG_6475IMG_6464IMG_6441IMG_6377IMG_6537IMG_6542IMG_6551IMG_6545IMG_6547475787_10150879313613906_818353905_12550330_1900653114_o
P.s Ne jotka näki ton mun postauksen tosta mekosta, niin tuli viimetingan muutoksia, nimittäin Perjantaina ku tulin kotiin mun hiustenlaitosta niin oli tullu paketti jossa oli mekko jonka olin alunperin tilannut tonne tanssiaisiin ja luulin ettei se ehtis tulla ajoissa koska sitä ei tosiaan ollu kahteenkymmeneen päivään ilmestyny, niin tilasin toisen joka oli se mekko mikä oli siinä kuvassa. poistin sen postauksen, koska mun asuvalinta vaihtu, mutta halusin vaan selittää miksi mulla on kuvissa eri mekko.

17. maaliskuuta 2012

Here Come The Irish

Huhhuh, kiirettä pitää! Jokapäivä oon koululla ainaki kuuteen asti musikaalitreeneissä ja siitä sitte kotiin tekemään läksyjä... Vihdoin nyt alkaa läksyjen ja projektejen kanssa helpottaa, mut musikaalitreenit senkun kiristyy! Nautin niistä kyl tosi paljon ja musta on ihana nähä kuinka edistytään koko ajan, mutta pakko myöntää että kyllä tässä kokeneempikin ihminen väsyis.
Lauantaina on St.Patrick's Day, eli irlantilainen festivaali, jota juhlistetaan St.Patrick:n kunniaks, koska hän joskus aikoinaan toi kristityn uskonnon irlantiin. Mun oli tarkotus mennä New Yorkkiin St.Patrickin paraadiin, mutta mulla on musikaalitreenejä ainakin klo14:sta asti ja juna New Yorkkiin lähtee aikasin aamulla. Ilmottauduin myös tällä viikolla meijän kuoromatkalle, joka on 20.-22.4! Sillon suunnataan siis Baltimoreen ja Washington D.C. Ohjelmassa on mm. huvipuistoilua, Hard Rock Cafe, akvaario kierros, eläintarhassa käynti ja tietenkin esiintyminen paikallisessa koulussa. Ens viikon perjantaina meillä on Senior Ball tanssiaiset meijän koulussa ja en malta odottaa! Tulee olee tosi hauskaa:) Sitte sen jälkeisellä viikolla vuoroon tulee musikaali. Esitykset on 29.-31.3 ja musikaali mikä esitetään on Broadway musikaali nimeltään "How To Succeed In Business Without really Trying". Pahoittelen kuvien vähyyttä ja huonoa laatua. Oon ollu niin kiireinen ettei oo oikein tullu otettua hyviä otoksia. Lupaan parantaa tapani!!!

xoxo,
Laura

13. maaliskuuta 2012

Turn up the music, turn it up louder



Tulin just musikaalitreeneistä kotiin ja oon hyvällä tuulella! Ihan  kauhee nälkä mut ruoka onki kohta valmista. Viikonloppuna en tehny mitään kummempia: opiskelin, tein läksyt ja kävin 2 kertaa lenkillä ja juoksin molempina kertoina 5,5km eli yhteensä 11km! Aion alkaa nyt harrastamaan sitä joka viikonloppu nii pääsee kesäkuntoon! Perjantaina meijän koululla oli sellanen esiintymistilaisuus joka kulkee nimellä "Coffee House" jossa esiinnyin. Soitin Jar of Hearts biisin pianolla ja lauloin sekä esiinnyin mun kaverin kanssa ja laulettiin Need You Now joka on alkuperäisesti Lady Antebellumin kappale. Nyt pitää alkaa kirjottelee mun englannin JA historian 'research paperia' ja sitte onki jo nukkumaanmenoaika... Ciao!

xoxo,
Laura

10. maaliskuuta 2012

Vastaukset


Onko sulla tullu vielä tosi pahaa koti-ikävää siellä?
En yleensä kauheesti kärsi koti-ikävästä, joten ekat 5 kuukautta meni aika nopeesti ja ei oikeen ehtiny edes ajatella mitä kaikkea oisin sinä aikana tehny kotona Suomessa, mutta sitte yks ilta muistan ku aloin keskellä yötä itkemään ja mun oli pakko soittaa mun äidille, koska tuli yhtäkkiä ihan hirvee ikävä kotiin. Ja tottakai mulla on kaikkia kavereita, perheenjäseniä ja sukulaisia ollu ikävä, mutta ei oo vielä pahempaa koti-ikävää tullu. Hawaiin matkan jälkeen oli myös pieni koti-ikävä, mutta siitä pääsin aika nopeesti ohi tottumalla taas normaaliin arkeen.

Mitä sun siskolle kuuluu? Ootsä hyvis väleis sun perheen kans siel?
Siskolle kuuluu hyvää. Elelee viimeistä vuotta High Schoolissa ja tällä hetkellä on maannu sängyn pohjalla viimeset 3 päivää, koska siltä vedettiin viisauden hampaat pois... Mutta muuten menee hyvin. Meillä oli itseasiassa siinä parin ekan kuukauden sisällä aika isoakin riitaa josta en sen enempää viittiny sillon tänne kirjotella, mutta selvitettiin asiat ja nyt kaikki on meny tosi hyvin. Perheen kanssa oon hyvissä väleissä. Eihän se ikinä oo sama kun oma perhe ja kyllä mulla aina sillon tällön tulee sellanen olo et haluis vaan tulla kotiin ja nähdä oman perheen, mut kyllä mun host perhe on tosi kiva ja kyllä ne musta välittää!

Vinkkejä tulevlle vaihtarille? Kuten miten saa kavereita ja pääse sisälle perheeseen?
Hyviä vinkkejä tulevalle vaihtarille on olla rohkea ja aina kysyä jos joku ihmetyttää, tehdä alotteita ihmisten kanssa ja olla avoin, jakaa kokemuksia kotimaasta ja verrata erilaisuuksia (mutta ei kuitenkaan pilkaten tai loukaten ketään). Hyvä asennoitumistapa kaikkeen vaihtarina on "kyllä tästä selvitään" -asenne, eli pitää vaan jaksaa ajatella positiivisesti vaikka se tuntuiskin tosi vaikeelta. Mulla oli tosi hankalaa sillon alussa kun oli riitaa host siskon kanssa, mutta tässä mä nyt olen, ja kaikki on vielä hyvin eikä mun tarvinnut vaihtaa perhettä. Kavereita tulee saamaan ihan varmasti! Ihmiset on aina kiinnostuneita vaihtareista ja vaikka ne saattakin kysellä hassuja ja joskus tyhmiä kysymyksiä, kaikki haluaa tutustua uuteen ja kiinnostavaan ihmiseen. Joskus (varsinkin jenkeissä) monet tytöt (tai pojat) saattaa tulla kateellisiks siitä että kaikki puhuu susta ja on kiinnostuneita susta, mutta siitä ei kannata välittää, koska se ei oo meidän vaihtareiden vika! Mua se häiritsi alussa tosi paljon, mutta nyt oon oppinut elämään sen asian kanssa. Sitäpaitsi, moni niistä jotka oli alussa vihamielisiä mua kohtaan on alkanut ymmärtämään, että mä oonkin ihan kiva:) Perheeseen tulee pääsemään  sisälle kunhan jaksaa olla avoin ja kertoa päivän tapahtumista/ajatuksista/mielipiteistä yms. Tärkeetä on että varsinkaan alussa ei lukittautuis omaan huoneeseen tai että ei olis liian luotaantyöntävä, koska se ei anna perheelle hyvää ensivaikutelmaa. Mutta ajan myötä elämä alkaa tuntumaan normaalilta ja siihen tottuu tosi nopeesti.

Miten pakkaamisesta selvii?
Pakkaaminen pelotti muaki aluks ihan sikana, ku pystyin ottaa vaan yhden ison matkalaukun ja mulla on kuitenki tosi paljon kamaa mitä olisin halunnu ottaa mukaan niin piti karsia ihan törkeesti kaikkea. En ottanu esim. hiustenkuivaajaa ja jätin kaikki meikinpoistoaineet pakkaamatta, otin vaan pienet pullot jossa oli shampoot ja muut jutut. Vaatteista pakkasin vaan "parhaimmat" ja kivoimmat, koska täältä voi ostaa ihan kaikkea! Oon ostanu tosi paljon vaatteita ja ostin myös kakki mun kosmetiikka tuotteet täältä. Kyllä pakkaamisesta selviää! Pidä vaan mielessä että mielummin maksaa ylikiloista sillon ku tulee takasin:)

Miten saat pidettyy ittes kurissa ettet tuhlaa rahojas heti kaupoilla?
Alussa oli hankalaa pitää rahankäyttö kurissa kun olin niin lumoutunu kaikista näistä UPEISTA kaupoista, varsinkin New York Cityn kaupat... Huhhuh! Mutta nyt oon tottunut jo siihen ja en yritän vaan pitää mielessä että en voi shoppailla mun kaikilla rahoilla koska tarviin niitä myös muihin tarkotuksiin.

Miten paljon isäntäperhe matkustelee? Esim. lähteekö ne sun kaa New York Cityyn? Tiiäkkö yhtään perhettä jossa ne matkustelis?
Monet isäntäperheet matkustelee vaihto-oppilaan kanssa, koska amerikkalaiset on tosi ylpeitä kaikista nähtävyyksistä täällä ja haluaa näyttää vaihto-oppilaalle kaikenlaista. Mun perhe matkustelee. Ollaan oltu New York Cityssä, South-Carolinassa ja New Jerseyssä lomalla ja nyt huhtikuussa pääsiäisen aikaan mennään sitte Virginiaan yhteen huvipuistoon ja loma-alueelle viikoks. Tiedän monia perheitä jotka matkustelee, esim. mun 2 hyvän vaihtarikaverin perheet molemmat vie niitä kaikkialle. Ja aina voi myös kysyä jos isäntäperhe vois viedä johonkin, varsinkin jos on joku tietty paikka mielessä!

Mikä on parasta vaihtarivuodessa?
Mun mielestä parasta on se kokemus mikä tästä jää. Oon huomannu kuinka paljon oon "kasvanu" ollessani täällä. Oon oppinut olemaan niin paljon itsenäisempi siinä mielessä, että hoidan melkein 100% mun asioista itse. Pesen pyykin, siivoon huoneen, teen läksyt, maksan vaatteet, maksan shampoot yms, hoidan kaikki kouluun tarvittavat paperit ajoissa opettajille ja sen sellasta. Vaihtariksi lähteminen on ihan varmasti yks mun elämän parhaimmista päätöksistä.

Lempilaulaja/-bändi?
Tykkään niin monenlaisesta musiikista ja laulajista + bändeistä, mutta Kings Of Leon on mun ehdoton suosikki.

Lempileffa/-sarja?
Täydelliset naiset on yks mun lempparisarjoista ja leffa... hmm.. The Holiday on yks mun ihan ehdottomista suosikeista!:)

Ajattelitko mennä opiskelee lukion jälkeen; minne ja mitä?
Oon ajatellu mennä opiskelemaan lukion jälkeen. Oon tosi kiinostunu musiikista ja näyttelemisestä (oon täällä jenkeissäki drama klubissa ja työstetään musikaalia jonka ensi-ilta on 29.3) ja ajattelin hakea johonki sen tyyppiseen kouluun.

Onko unelma ammattia?
Tää liittyykin vähän tohon edelliseen, mutta on. Haluaisin ihan tosi paljon tehdä jotai musiikin ja esiintymisen parissa.

Missä haluisit asua?
Oon ihan rakastunu New York Cityyn, joten se on ehdottomasti paikka missä haluisin asua.

Ootsä uskovainen?
Olen, mut en oo mitenkään tosi "vahva" kristitty.

Yleisesti vaan minkälainen sun päivittäinen/viikottainen rutiini on ja miten se eroaa suomesta? Entä minkälaisia sun kaverit siellä on?
Perus arkipäivänä herään 5.45-6.15 välillä, riippuen siitä meenkö aamull suihkuun vai oonko laiska. Bussi tulee klo 6.48 ja sitte koulu alkaa 7.39. Koulussa on joka päivä sama lukujärjestys ja koulu loppuu 14.25. Sitte tällä hetkellä oon siinä musikaalissa mukana niin jään aina koulun jälkeen treeneihin klo 17.30 saakka ja tiistaisin&torstaisin mulla on tanssitunti, eli yleensä sitte meen heti suoraan koulusta tanssitunnille ja sieltä kotiin. Kotiin tultua teen läksyt ja syön illallisen ja sitte yleensä käyn facebookissa tai kattelen telkkaria, kunnes meen nukkumaan 9.30-10.30 välillä. Viikonloppusin käyn salilla ja hengailen kavereiden kanssa eikä siinä sen kummempaa. Suomesta rutiini eroaa sillä tavalla että koulupäivät on jokpäivä samanmittasia ja hjoudun myös heräämään paljon aikasemmin joka aamu. Muuten harrastukset yms on täällä aika samanlaisia.
Mun kaverit on täällä tosi ihania ja pirteitä ja avoimia. Ne haluu aina näyttää mulle paikkoja missä en oo käyny ja haluaa et mä kokeilen kaikkia jenkkiruokia ja sen sellasta. Ihmiset on täällä kaikkialla tosi ystävällisiä, pitää vaan osata löytää ne omantyyliset ihmiset.

Kiitos kaikille ihanille kysymyksistä, jos jotain jäi vielä mietityttämään joku asia tai tuli lisää kysymyksiä niin vastailen niihin mielelläni!
xoxo,
Laura

5. maaliskuuta 2012

Any Questions?

Heloou! Mietin nyt tehä kysymyspostauksen kun oon kauan jo halunnu. Eli ihan mitä vaan kysymyksiä jos tulee mieleen nii laittakaahan tulemaan, tosi mielelläni vastaan. Ei tartte ujostella, en pure:) Ja tykkään kommenteista ja palautteesta joten nyt on teidän mahdollisuus antaa palautetta ja kysellä mitä ikinä mieleen juolahtaa.

xoxo,
Laura

3. maaliskuuta 2012

Aloha Hawaii!

Nyt oon kotiutunu mun elämäni parhaalta lomalta. Tuntuu niin hassulta että se meni niin nopeesti ohi, mutta onneks mulla ihania muistoja sieltä.. Tuntuu että olisin ollu poissa niin paljon pidempään kun yhen viikon kun ehdittiin kokea ja nähdä niin paljon. Jos multa kysytään niin jokainen ansaitsis mennä Hawaiille ainakin kerran elämässään, se on näkemisen arvonen paikka! Mun kamerasta löytyy kevyet 1,025 kuvaa, mutta tänne yritin laittaa kuvien kuitenki kohtuuden rajoissa, nauttikaa!
IMG_5496IMG_5334IMG_5509IMG_5354IMG_5536IMG_5408IMG_5849IMG_6071IMG_6105IMG_5491IMG_5774IMG_6055IMG_6032426951_10150819263158906_818353905_12336183_667798837_n423772_10150819271278906_818353905_12336214_597336521_n64190_10150819295308906_818353905_12336311_646544602_nIMG_6325IMG_6269IMG_6198IMG_5521417693_10150819289998906_818353905_12336284_794808943_nIMG_5450IMG_5455IMG_5825IMG_4120IMG_5746IMG_5550IMG_5705IMG_5486IMG_6312IMG_5281IMG_5913
Matka alko siis täältä New Yorkin päästä ihanasti limusiinikyydillä lentokentälle kaikkien New York vaihtareiden kanssa. Lento lähti maanantai aamulla (20.2) NYCistä ja 10 tunnin tylsistyneen matkustuksen jälkeen saavuttin lämpimään Honoluluun. Matkaan kuulu paljon ohjelmaa mutta kuitenki meillä oli myös tosi paljon vapaa-aikaa. Herättiin aikasin joka aamu ja yleensä aamulla oli joku aktiviteetti suunniteltuna ja sitte koko loppupäivä yleensä vapaata, kunnes sitten piti olla valmiina illalliselle n.6 aikaan joka ilta. Ohjelmaan kuulu mm. kierros saaren ympäri, macadamia pähkinäfarmilla käynti, snorklausta, Dole ananas farmilla käynti, surffausta, Pearl Harbour, venematka, ilotulituksia, LUAU -festivaali ja paljon hauskanpitoa! Mun oma lemppari oli LUAU festivaali johon sisältyy Hawaiilaista ruokaa ja tietysti hulahula tanssimista. Pääsin itekki kokeilemaan sitä sinne lavalle! Oli yks elämän parhaista viikoista, tapasin niin paljon ihania ihmisiä ja näin paljon hienoja paikkoja. Oli hyvä päätös tuhlata mun kauan säästetyt rahat johonki näin hienoon. Aloha,


xoxo,
Laura